
Psykoterapiaa Forssassa -
aikuisille ja nuorille
Psykoterapia on mahdollisuus pysähtyä tutkimaan omaa elämää, tunteita ja kokemuksia turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Vastaanotollani saat kohdata vaikeitakin asioita rauhassa, omaan tahtiisi.
Tarjoan psykoterapiaa aikuisille ja nuorille traumapsykoterapian viitekehyksessä. Työskentelyssä hyödynnän myös EMDR-terapiaa (silmänliiketerapiaa), joka on tutkimukseen perustuva menetelmä traumaattisten kokemusten käsittelyyn.
Terapeuttina pidän tärkeänä, että asiakas kokee tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Vastaanotolla pyritään luomaan ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden ja kokemusten käsittely on sallittua, mahdollista ja turvallista.
Psykoterapiassa työskentely alkaa tutustumisella, tilanteen arvioinnilla sekä yhteisten tavoitteiden asettamisella. Terapiasuhteen rakentaminen ja luottamus ovat keskeinen osa koko prosessia.
Työskentelyssä tutkimme yhdessä asiakkaan elämäntarinaa sekä vahvuuksia ja voimavaroja. Hyödynnän terapiassa myös kehollisia menetelmiä, koska mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa.
Psykoterapia voi auttaa esimerkiksi silloin, kun elämässä on:
traumaattisia kokemuksia
-
ahdistusta, stressiä tai uupumusta
-
vaikeita tunteita tai ihmissuhteiden haasteita
-
elämänmuutoksia tai kriisejä
-
tarve ymmärtää itseään ja omaa historiaansa paremmin
Terapia etenee asiakkaan tarpeista ja voimavaroista käsin.